24.5.2011

Kasvit ulos

Sunnuntaina mieheni yllätti minut iloisesti nikkarointitaidoillaan ja teki pihalle kukkien kasvatuslaatikon, onneksi hän lupasi tehdä näitä vielä ainakin pari lisää sillä nämä ovat ihania :)


Siirsin valmiiseen astiaan samantien kasveja kasvamaan. Pohjalle tuli ensin lekasoraa jonka päälle Kekkilän turvemultaa (Kekkilän juurikin siksi, kun kaikki chilienkasvattajat sanovat tämän olevan sitä oikeaa, muu merkki ei käy). Samaan laariin pääsi myös tomaatti ja tumma basilika. Pitää katsoa jos näillä käy elo ahtaaksi niin siirrän osan toiseen laariin, mutta katsotaan nyt mitkä lähtevät kasvamaan isommiksi.


Toki myös loputkin kasvit: salaatti, basilika ja paprika pääsivät pihalle omaan turvepussiinsa odottamaan toista laaria.

Lopuksi vielä kuva kukkapenkistä nousevasta tulppaanista sekä pikku apulaisista :)



Jälkikäteen kommenttina. Huomasimme itse kasvien laittamisen jälkeen, että astiat on tehty kyllästetystä puusta joka on myrkyllistä joten jos sellaisesta tekee on hyvä suojata puu ja multa muovilla ennenkuin pistää syötäviä kasveja kasvamaan.

2 kommenttia:

  1. Sun pitää lähteä useammin pois kotoa, niin on noin kivoja ylläreitä sitten kotona tiedossa, kun tulee takaisin! ;) Tosi hieno laatikko kyllä!

    VastaaPoista
  2. No niimpä kyllä näköjään pitää! :D

    VastaaPoista

 
Kokkauksia & kotielämää - Blogger Templates, Wordpress Templates Free - by Templates para novo blogger HD TV Watch Entourage Online. Featured on Local Business Singapore