21.3.2010

Sunnuntaipäivän sävellyksiä

Joskus sunnuntain kokkailut ei meinaa onnistua, näin kävi tänään. Oli tarkoitus tehdä herkullista lasagnea, mutta eihän pakkasessa ollutkaan jauhelihaa, eikä kumpikaan jaksanut lähteä kauppaan. Niimpä suunnitelmat uusiksi: pottusalaattia, uunimunakasta ja yrttivoipatonki!

Pottusalaatti:
n. 8 perunaa
yrttejä (tuoreet olisi parhaimpia, mutta koska niitä ei tälläkertaa ollut tarjolla käytin ProvenceMix:ä
Suolakurkkuja
öljyä
sinappia
(viinietikkaa)

Kuori n. 8 pientä pottua ja silppua ne kuutioksi. Keitä perunoita suolavedessä kunnes ovat kypsiä (tähän tietenkin vielä paremmin sopisi edellisen päivän ylijäämäpotut, jos sellaisia olisi. Sekoita keskenään öljy, sinappi, sitruunamehu ja yrit (provence mix), itse käytin sekoittamiseen TupperWaren sekoitinta, on muuten todella vaikea saada öljy + sinappi sekoittumaan keskenään. Kaada seos perunoiden päälle ja nostele perunoita varovasti jotta kastike sekoittuu tasaisesti. Silppua sekaan muutama suolakurkun palanen, anna maustua n. 15min (tosin mitä kauemmin sitä parempaa) :)



Uunimunakas:
1 sipuli
kinkkua
Munia
Maitoa
Tomaattia

Kuullota sipuli kattilassa jossa on voita. Riko munat kulhoon, lisää tilkka maitoa ja sekoita keskenään. Kaada seokseen täytteet: sipuli ja kinkku sekä hieman suolaa ja mustapippuria. Sekoita hyvin aineet ja kaada uunivuokaan ja päälle muutama puolikas tomaatti, paista uunissa 200 asteessa n. 30-45min.



Yrttivoipatonki:
Tämähän olisi ollut todella helppo itse tehdä, mutta tämä oli ihan Rainbow:n yrttivoipatonki. Voisikin tehdä jokupäivä itse patonkeja.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
Kokkauksia & kotielämää - Blogger Templates, Wordpress Templates Free - by Templates para novo blogger HD TV Watch Entourage Online. Featured on Local Business Singapore