14.11.2011

Omenahyve

Isänpäiväviikonlopun kunniaksi tein omenahyvettä vaikka mieheni nyt ei makeista niin välitäkään. Onneksi viikonlopun aikana kävi vieraita niin kakku ei jäänyt yksin minulle tuhottavaksi ihan kokonaan.

Tämä oli kyllä oikein hyvää ja onnistui muuten ihan niinkui piti paitsi päällinen, marenkivaahto olisi pitänyt olla kovempaa, mutta ei se mitään koristelusta tuli vain erinäköinen kuin piti :)

Tämän voi tehdä nopeammin ostamalla murotaikinapohjan pakkasesta, itse tein pohjan alusta lähtien mutta tällä annoksella tulee aika paljon taikinaa joten n. 1/3 taikinasta meni pakkaseen.


Tarvitset kaikkiaan:
n.1kg omenoita
2dl sokeria
2-3dl vettä
sitruunamehua
Vanhan ajan vaniljakastikejauhetta
1/4 vaniljatankoa

2.5dl sokeria
5.5dl jauhoja

1tl leivinjauhetta
1 muna
250g voita/margariinia

4 kananmunanvalkuaista
6dl tomusokeria
omenaviinietikkaa



1) Valmista omena-vaniljasose
n.1kg omenoita
2dl sokeria
2-3dl vettä
sitruunamehua

Vanhan ajan vaniljakastikejauhetta
1/4 vaniljatankoa

Kuori omenat ja poista kodat. Pilko omenat pienemmäksi ja keitä niitä kattilassa kunnes ovat pehmeitä (lisää vettä jos näyttää että on liian vähän). Kun omenat ovat kypsiä kaada vesi pois ja hurauta sauvasekoitimella soseeksi.

Valmista vanhan ajan vaniljakastike, mutta käytä maitoa vain puolet siitä määrästä mitä ohje sanoo (jos liian paksua niin sitten lisää hieman nestettä).  Kaavi vaniljatangon siemenet ja sekoita ne joukkoon. Kun seos on seisonut hetken sekoita omenasose joukkoon ja laita jääkaappiin maustumaan.

2) Valmista taikina
2.5dl sokeria
5.5dl jauhoja
1tl leivinjauhetta
1 muna
250g voita/margariinia

Sekoita sokerit, jauhot ja leivinjauhe keskenään. Nypi joukkoon voi/margariini, lopuksi vauvaa muna ja maito joukkoon. Anna taikinan vetäytyä jääkaapissa hetki (n.15min). Jaa taikina niin moneen osaan kuin haluat kerroksia, itse tein kaksi kerrosta mutta tällä ohjeella tulisi kolme kerrosta (halkaisijaltaan 24cm).  Kaulitse taikinat pyöreiksi levyiksi leivinpaperin päälle ja paista uunissa 175 astetta n. 15min.

3) Kokoa kakku
Kun levyt ovat valmiita laita yksi levy paistonkestävän vuoan/tarjoiluastian pohjalle. Kostuta pohjaa sitruunamehu-vesiseoksella. Laita päälle omena-vaniljaseosta. Kostuta toinenkin levy ja laita se kerroksen päälle. Laita tämänkin kerroksen päälle omena-vaniljaseosta. Jatka näin kunnes olet saanut tehtyä kaikki kerrokset, viimeisen kerroksen päälle kuitenkin pitää saada omena-vaniljasosetta.

4) Tee marenkivaahto
Erottele neljä valkuaista kulhoon, kaada sekaan n.4dl tomusokeria ja vatkaa tehosekoittimella seos kovaksi vaahdoksi. Lisää n. puolivälin aikana 2dl tomusokeria lisää. Tässä kestää tovi, mutta sitten se palkitsee kun  saat kovaa vaahtoa jota on helppo käsitellä. Lopuksi lorauta sekaan ½tl omenaviinietikkaa.
Pursota vaahtoa kakun päälle ja pistä kakku uuniin 30 minuutiksi 150 asteeseen.

Tarjoillaan jäähtyneenä vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kera.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
Kokkauksia & kotielämää - Blogger Templates, Wordpress Templates Free - by Templates para novo blogger HD TV Watch Entourage Online. Featured on Local Business Singapore