31.7.2011

Blogihiljaisuutta

Piti alkaa kirjoittelemaan ihan oma pikku postaus blogin muutoksista ja hiljaisuudesta.

Meille syntyi 22.7 pieni prinsessa perheeseen joka pisti paletin ihan uusiksi :)

Kun arki alkaa rullaamaan niin pitää alkaa taas kokeilemaan uusia ruokia ja luvassa on toki ristiäistarjoiluihin testailua. Näin äitiyslomalla ollessa onkin hyvin aikaa kokeilemaan uusia kokkailuja, kun kuitenkin pitää jokapäivä syödä eikä aina jaksa nuita samoja vanhoja ruokia. Marjastusaikakin alkaa olemaan jo parhaimmillaan, mutta nyt taitaa suosiolla joutua jättämään osat marjastuksista väliin. Mutta jos vain marjoja ja muita aineksia käsiini saan, olisi tarkoitukseni kokeilla taas uusia säilykkeitä talvelle.

Uutena osioina tulee varmasti olemaan lastenruoat, itse en suosi valmisruokia ja haluankin näinollen tarjota lapselleni vain itsetehtyjä soseita joten niitä tulen valmistamaan tulevaisuudessa.

Tämän postauksen lopetankin pienen prinsessan tiirailuihin:

17.7.2011

Lettuja ja mansikoita

Aijai tätä kesää ja herkkuja! Mökillä ollessa oli pakko tehdä lettuja kun oli tuoreita mansikoitakin tarjolla.

Tällä ohjeella tulee n. 6 hengelle pieniä lettuja hyvin syötäväksi asti.

0.75l maitoa
1tl suolaa
2.5rkl sokeria
n. 4dl vehnäjauhoja
6 kananmunaa

Sekoita kaikki muut aineet keskenään paitsi kananmuna. Anna taikinan turvota rauhassa n. 2h. Juuri ennen paistamista lisää kananmunat ja vehnäjauhoja jos tuntuu, että taikina on liian löysää.

Paistamiseen käytä voita niin saat mahdollisimman herkullisia.

Lisäkkeeksi tuoreita mansikoita ja Flora Vanillaa vaahdotettuna.

Hyvä vinkki näin kesällä lettujen paistamiseen on valurautapannu ja grilli, voi paistaa ulkona eikä tule sisälle kuuma.

5.7.2011

Mansikka-rahkakakku

Tämä on aika samantyylinen mitä aikaisemminkin olen kirjoittanut, mutta jotain uutta tässä kuitenkin oli.

Helteiden vuoksi emme halunneet alkaa lämmittämään asuntoa entisestään, joten (hävettä myöntää) käytin  valmista kakkupohjaa tässä pohjana. Jos ei alkaisi laiskaksi niin tässä olisi kääretortupohjaan ohje, jota olisin käyttänyt:
1 lasi kananmunia (n.3kpl)
1 lasi sokeria
1 lasi vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria


Laita uuni lämpiään 225 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Kun vaahto on kovaa sekoita joukkoon jauhot ja nostele taikina tasaiseksi. Kaada seos uunipellille leivinaperin päälle ja paista uunissa keskitasolla n.8min.

Täyte:
Tuoreita mansikoita
Mansikkamarmeladia
2dl kuohukermaa
2,5dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1prk rahkaa
3rkl vaniljavodkaa TAI ½ vaniljatangon siemenet + 1tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä

Leikkaa valmiista kakkupohjasta irtopohjavuoan muotoinen palanen ja laita se päälypuoli ylöspäin kakun poohjalle. (Voit vuorata pohjan voipapaperilla, näin saat helposti irtopohjavuoan pohjan irti). Sivele pinnalle kunnon kerros mansikkamarmeladia. Leikkaa pohjalle mansikoista siivuja.

Tee täyte.
Laita liivatelehdet kylmään vesitilkkaan ja anna olla 5min.

Vatkaa kerma ja vaniljakastike vaahdoksi, yhdistä keskenään kermavaahto ja rahka, lisää tämän jälkeen vaniljavaahto sekaan. Lisää vanilja ja maista maku, voit lisätä vaniljasokeria tai oikeaa sokeria jos tuntuu liian kirpeältä, mutta kannattaa muistaa että pohjass aon marmeladia sekä itse pohjakin on makea. Sulata kattilassa liivatelehdet joko tilkkaan vettä tai kermaa. Kaada liivateseos joukkoon ja kumoa seos irtopohjavuokaan pohjan päälle. Anna hyytyä vähintään puoli päivää.

4.7.2011

Valkosuklainen raparperirahkakakku

Tein mieheni valmistujaisiin raparperirahkakakun, tämä oli mielestäni paljon parempi kuin aikaisempi versio mitä kokeilin.

200g Kaurakeksejä
80g voita

8 pitkää vartta raparperia
3rkl sokeria
½prk Sunnuntai vaniljarahkaa
1prk maustamatonta rahkaa
1prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 levy valkosuklaata
½prk kermaa
3tl vaniljasokeria
1tl sitruunamehua
6 liivatelehteä

Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita keskenään sulatettu voi ja murskatut keksit. Painele irtopohjavuoan pohjalle keksivoi seos tasaisesti ja laita jääkaappiin.

Kuori raparperit ja keitä niitä sokerivedessä kunnes ovat pehmeitä. Valuta ylimääräinen vesi pois.

Laita liivatelehdet kylmään veteen.

Vaahdota vaniljakastike, lisää sekaan rahkat, sitruunamehu ja vaniljasokeri. Sulata suklaa kerman sekaan, kun suklaa on sulanut valuta ylimääräinen vesi liivatelehdistä pois ja sulata ne sekaan. Sekoita seos muiden ainesten joukkoon. Kaada seos keksipohjan päälle ja anna hyytyä kaapissa ainakin puoli päivää.

Kuten kuvasta huomaa, unohdin että edellisenä iltana ei kannata koristella jos meinaa käyttää sokerimassasta tehtyjä koristeita :)

3.7.2011

Rapaperijuustokakku

Tämän alkuperäinen resepti on Kinuskikissan blogista. Tästä versiosta raparperikakusta en oikein tykännyt, pohja oli kova sekä täytteestä jäi huono jälkimaku, tosin muut tykkäsivät joten eiköhän se ole sitten tärkein. Tuskin kuitenkaan tulen tekemään uudelleen ainakaan tällä pohjalla.

Pohja:
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl sokeria
ripaus suolaa
100 g voita tai margariinia
2 rkl vettä
1tl vaniljauutetta TAI 1tl vaniljasokeria

Täyte:
8 pitkää vartta raparperiä
2 rkl perunajauhoja
125 g voita tai margariinia
½ dl sokeria


6 liivatelehteä
2.5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1rkl vaniljauutetta/vaniljasokeria
1 dl tomusokeria
2 valkuaista
200 g maustamatonta tuorejuustoa

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi, jätä paperi kokonaiseksi jotta se suojaa uunia.

Sekoita keskenään jauhot, sokeri ja suola. Nypi voi sekaan. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Painele taikina vuoan pohjalle.

Kuori raparperit ja leikkaa ne pieniksi paloiksi taikinan päälle. Karamellisoi sokeri: keitä sokeria ja voita niin kauan kunnes seos on karamellisoitunut. Kaada sokeriseos raparperien päälle. Paista kakkua uunissa keskitasolla 200 asteessa n. 30min.

Laita liivatelehdet kylmään veteen.

Vatkaa vaahdoksi valkuaiset ja vaniljakastike. Yhdistä ne keskenään. Lisää joukkoon tuorejuusto. Kaada sekaan vaniljauutetta tai käytä tuoreen vaniljatangon siemeniä ja vaniljasokeria. Sulata liivatelehdet pieneen määrään kermaan ja sekoita joukkoon.

Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä ainakin puoli päivää.

 
Kokkauksia & kotielämää - Blogger Templates, Wordpress Templates Free - by Templates para novo blogger HD TV Watch Entourage Online. Featured on Local Business Singapore