Innostuin poimimaan pihlajanmarjoja kun olimme pottuja nostamassa Tervolassa mökillä. Siellä oli ainakin puhtaat marjat. Pistin marjat pakkaseen n.2 viikkoa, ainakin ötökät kuoli sekä vielä ennen hyytelön tekoa puhdistin marjat kuumassa vedessä.
Tämä oli alkuperäinen ohje josta lähdin hilloa säveltämään.
Ihan aluksi piti desinfioida purkit, siihen käytin hyväkseni kirjaa jonka sain joululahjaksi.
Aluksi purkit sekä kannet piti täyttää n. puolilleen kuumaa vettä ja sen jälkeen laittaa astiaan jonka pohjalle laitettiin myös kuumaa vettä. Astia laitettiin tämän jälkeen uuniin n.10 minuutiksi keskilämmölle.
Sitten alettiin hillon tekoon, isoon kattilaan marjat sekä omenoita. Omenoita ei kuorittu vaan laitettiin neljään osaan ja sekaan vain. Seoksen annettiin kiehua kunnes omenat olivat pehmeitä. Tämän jälkeen seos kaadettiin siivilän läpi toiseen kattilaan (ts. tähän hilloon ei marjoja tule ollenkaan, pelkästään "mehu").
Kattila laitetaan kuumalle levylle ja lisätään hillosokeria n. 9dl. Omenoissahan pitäisi olla pektiiniä joka auttaa hyytymisessä, mutta itse huomasin että 9dl hillosokeria ja omenoiden pektiini ei siltikään hyydyttänyt hilloa kokonaan. Seuraavalla kerralla kun tällaista teen, voisi melkein pistää jotain lisähyydytysainetta. Jos haluaa, sekaan voi lisätä hieman vaniljasokeria sekä konjakkia.
Seosta kiehautetaan hieman jonka jälkeen se jaetaan steriloituihin purkkeihin. Purkit pistetään kiinni ja säilötään viileässä sekä pimeässä. Seuraavana päivänä pitäisi huomata onko hillo hyytynyt.
Hyytymättömyydestään huolimatta, hillosta tuli aivan erinomaista. Itse ajattelin käyttää sitä erilaisten liharuokien kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti