Kesä ja remontti, siinäpäs ne parhaimmat syyt ovatkin kirjoitusten vähyyteen. Kesäkuussa alkoi remonttiaika ja nyt ollaan jo vihdoin loppusuoralla. Uudistukseen pääsi asunnon lähes joka kulma, isoimpina uudistuksina keittiö (joka vielä tälläviikolla) ja sauna-kylppäri.
Viikonlopun vietin Tervolassa potunnostotalkoissa, pottuja tuli ihan mielettömästi, nyt vain miettimään paljon perunaohjeita :) Matkaan myös tarttui lanttua, porkkanaa ja sipulia, näistä ajattelin loihtia hirvipadan joku kaunis päivä. Samaisella reissulla kävin vähän puolukassa, näitä en paljoa poiminut, n. puoli ämpäriä kun viimevuotisia vielä ihan järetön kasa sekä uututena pihlajanmarjoja! Pihlajanmarjoista olisi tarkoitus tehdä hilloa ensi viikolla, sillä kuulin että marjat ovat parhaimpia jos niitä pakastaa jonku aikaa ennen hillon tekoa!
Eilen sitten innostuin tekaiseen uusista omenoista Amerikkalaisen omenapiiraan.
Pohja:
4dl jauhoja
3rkl sokeria
150g margariinia (tai voita)
½-1dl kylmää vettä
Sitruunan kuoria
Täyte:
0,5kg omenoita
Puolikkaan sitruunan mehu (ison)
1,5dl sokeria
1,5rkl vehnäjauhoja
2tl kanelia
1tl vaniljasokeria
25g margariinia
Sekoita jauhot, sokeri ja kylmä margariini nopeasti ryynimäiseksi seokseksi sähkövatkaimella.
Lisä vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Nosta taikina lepäämään kylmään
täytteen valmistamisen ajaksi.
Kuutioi kuoritut omenat ja mausta ne sitruunan mehulla. Sekoita joukkoon loput täytteet paitsi voi.
Kauli taikinasta kaksi, piirakkavuoan halkaisijaltaan olevaa levyä. Nosta toinen
pohjaksi vuokaan, levitä täyte ja leikkaa täytteen päälle muutamia
voinokareita.
Nosta toinen levy kanneksi.
"Liimaa" reunat yhteen ja tee haarukalla pistoja pintaan. Paista 200 asteisessa uunissa alimmalla tasolla n. 35min.
Tarjoa lämpimänä vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.
13.9.2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti