Meillä oli pojan ristiäiset joulukuussa. Vähän myöhässä postaus, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tämän kakun kanssa kaikki meni muuten hyvin, mutta päälykerros oli vähän paksu ja olisi kaivannut kyllä enemmän kosteutusta!
Eli ensin tehdään ihan normi kakkupohja (6 munan).
Kakkupohja:
1 lasi kananmunia (n.6kpl)
1 lasi sokeria
1 lasi vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
Sivele kakkuvuoka voilla, kaada korppujauhoja pohjalle ja levitä tasaisesti. Laita jääkaappiin odottamaan.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi
vaahdoksi. Kun vaahto on kovaa sekoita joukkoon jauhot ja nostele
taikina tasaiseksi. Kaada voideltuun kakkuvuokaan ja paista uunissa 175
asteessa n.45-60min. Kokeile hammastikulla kakun kypsyyttä.
Täytteeksi tuli valkosuklaamoussea sekä mustikkamousse
Valkosuklaamousse
2 dl kermaa
150 g Philadelphia tuorejuustoa
1 levy (~200g) valkosuklaata
vaniljasokeria
2 liivatelehteä
1) Laita liivatelehdet kylmään veteen
2)Vaahdota kermasta 1.5dl, mausta vaniljasokerilla. Lisää joukkoon tuorejuusto.
3) Sulata suklaa mikrossa
4) Sekoita sula suklaa ja kerma-tuorejuusto keskenään.
5) Sulata liivatelehdet lopun kerman joukkoon ja sekoita moussen sekaan.
Mustikka-vadelmamousse
2 dl kermaa
150 g Philapelphia tuorejuustoa
100g Bulgarian jugurttia
Vaniljasokeria
kokonaisia mustikoita
Vadelmahilloa
3 liivatelehteä
1) Laita liivatelehdet kylmään veteen
2)Vaahdota kermasta 1.5dl, mausta vaniljasokerilla. Lisää joukkoon tuorejuusto.
3) Sekoita joukkoon mustikat ja vadelmahillo.
4) Sulata liivatelehdet lopun kerman joukkoon ja sekoita moussen sekaan.
Jaa täyte tasaisesti kakkukerroksien väliin. Päällinen on valkoista sokerimassaa joka on värjätty spray elintarvikevärillä (väri baby blue).
17.1.2013
Valkosuklaa-mustikka-vadelmakakku
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti