4.9.2011

Banaanikakku suklaakuorrutteella

Minulla oli jääkaapissa banaaneja menossa pilalle, joten pakko oli niistä jotain tehdä. Nehän olikin parhaimpia tähän kakkuun. Seuraavalla kerralla voisin kyllä tehdä tämän ilman suklaapäällistä ja sokerikakkuvuokaan, helpottaa pakastamista.

4 dl jauhoja
1.5dl sokeria
1tl leivinjauhoja
1tl soodaa
1tl suolaa
150g sulatettua voita
200g kermaviiliä
2 kananmunaa
4 hieman ylikypsää banaania

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla TAI käy voilla ja korppujauhoilla läpi sokerikakkuvuoka.

Aloita kuivista aineista, sekoita ne keskenään. Muussaa lautasella banaanit ja kaada ne toiseen vuokaan. Sekoita banaanien sekaan kermaviili, sulatettu voi ja kananmunat. Sekoita keskenään banaaniseos ja kuivat aineet. Kaada seos kakkuvuokaan ja paista 200 asteessa n. 30min.

Kun kakku on jähtynyt tee suklaaseos.

50g voita
2tl vaniljasokeria
2tl vaniljauutetta (vaniljavodkasta tehtyä)
0.5dl vahvaa kahvia
5rkl vanhouten kaakaojauhetta
n.4dl tomusokeria

Sulata voi kattilassa, sekoita joukkoon loput aineet paitsi tomusokeri. Kun voi on sulanut sekoita tomusokeria pienissä erissä kunnes massa on paksumpaa. Kaada seos jäähtyneen kakun päälle.



2 kommenttia:

 
Kokkauksia & kotielämää - Blogger Templates, Wordpress Templates Free - by Templates para novo blogger HD TV Watch Entourage Online. Featured on Local Business Singapore