Tämä on taas niitä, että pikku nälkä yllättää eikä talossa ole leipää, eikä sen koomin jaksa lähteä kauppaan, joten tyhjennetäämpäs jääkaappi salaattiin.
Tonnikala on sellainen perusvaruste mitä pitäisi aina olla kaapissa, itse käytin tälläkertaa Chili-öljytonnikalaa. Näiden vihanneksien lisäksi voisi käyttää vaikka mitä, olisin käyttänyt ihan vihersalaattiakin, jos sellaista olisi kaapista löytynyt, myös herne-maissi-paprika sekoitus olisi sopinut mitä mainioiten.
2 purkkia tonnikalaa
2dl riisiä
2 isoa sipulia
1 kanaliemikuutio
pakastemaissia
paprikaa
kurkkua
tomaattia
kukkakaalta
Kuori sipuli ja kuullota se voissa, lisää joukkoon vettä n. 5dl ja riisit sekä kanaliemikuutio. Leikkaa joukkoon sopivina palasina kukkakaali. Anna kiehua kunnes vesi haihtunut ja riisit kypsiä. Riisien kiehuessa pese ja leikkaa vihannekset. Kun riisi on kypsää sekoita sekaan kaksi purkkia tonnikalaa ja sekoita lopuksi vihanneksien kanssa keskenään.
Kastike
Tämä kastike kyllä sopisi ihana normaaliksi salaatinkastikkeeksikin.
1rkl punaviinietikkaa
5rkl neitsytoliiviöljyä
1rkl sinappia
1rkl sitruunaa (tästä määrästä en ihan varma ole kun puristin puolikkaasta sitruunasta mehua sekaan)
Provence mix yrttisekoitusta
Kaada kaikki ainekset sekoituskuppiin ja sekoita hyvin keskenään. Maista maku, lisää öljyä jos liian sitruunainen tai etikkainen. Kannattaa punaviinietikan kanssa olla tarkkana, sitä aluksi voi pistää vaikka ½rkl, koska maku on aika voimakas. Kaada lopuksi salaatin päälle.
Jos kastiketta jää, laita se pieneen pilttipurkkiin siinä se säilyy muutaman vuorokauden.
29.11.2010
Tonnikalarisottosalaatti ja sitruunakastike
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti