Meillä on tuparit tulossa ja etukäteen voi jo paljon tehdä, joten illalla tein coctail lihapullia jo valmiiksi.
700g Naudan jauhelihaa
300g nauta-sika jauhelihaa
2 sipulia
2 Kananmunaa
1dl korppujauhoja
1½dl vettä
1 prk Feta-/salaattijuustoa
worcestershire kastiketta
Vasikanfondia
Mustapippuria
Suolaa
1 kuivattu chili (ei kovin tulinen)
Laita ison kulhon pohjalle vettä johon kaadetaan korppujauhot turpoamaan. Kuori sipuli ja silppua pieniksi. Laita pannulle nokare voita ja kuullota sipulit siinä, sipuleiden ei ole tarkoitus olla käristettyjä. Kun korppujauhot ovat turvonneet lisää jauheliha, sipuli ja mausteet (itse pistin mausteet mortteliin ja sekaisin). Muusaa haarukalla fetajuustopalaset pienemmäksi ja sekoita jauhelihan sekaan.
Lopuksi lisää kananmunat ja tee seoksesta "tasainen". Tee koekappale: laita pieni pihvi pannulle ja paista se, maista suola ja mausteet, lisää jos tarvis.
Laita uuni lämpiään 200astetta (tai kiertoilmalla 180 astetta). Pyörittele pieniä pullia pellille ja paista n. 15min (tarkkaile väriä mielummin kuin kelloa).
Kuva on ihan hävettävän huono, olen kyläilemässä vanhempieni luona ja täällä kokkailen, kamera on sitä luokkaa että sillä ei otettua hyviä kuvia muuten kuin automaatilla.
Näitä minulla on tarkoitus tarjoilla sitten miedomman Paholaisen hillon kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti