28.10.2010

Suolaisia ja makeita pasteijoita

Tuparileivonnaisia, ihana kun näitä voi väsätä etukäteen :) Menin ostamaan (laiskaksi kun aloin enkä jaksanut taikinaa vääntää itse) 1kg voitaikinalevyjä ja vasta kokatessa huomasin, että olin tehnyt suolaista täytettä liian vähän joten lopusta piti tehdä makeita :)

1kg voitaikinalevyjä
300g Raibnow palvikinkkua
1 pieni sipuli
250g Tuorejuustoa (itse käytin Viola Afrikan paprika sekä creme bonjour valkosipuliapaketin loput)
Mustapippuria
Oregano
2 kananmunaa
Juustoraastetta

Ota taikinalevyt sulamaan.

Pilkkoa kinkku ja sipuli mahdollisimman pieneksi. Lisää sekaan tuorejuusto, 1 kananmuna sekä mausteet. Sekoita hyvin keskenään. Lisää joukkoon hieman juustoraastetta. Itse laitoin täytteen pakastepussiin johon tein pienen pursotusreiän, näin sitä oli helppo annostella piirakoiden päälle.

Kauliste taikinalevyt pitkulaiseiksi, tee pieniä viiltoja pohjalle. Levitä täytettä tasaisesti keskelle. Käännä toinen puoli taikinasta täytteen päälle ja valele toisen puolen reuna vedellä. Käännä toinen puoli käännetyn päälle ja leikkaa sopivan kokoisia palasia. Laita palanen taitekohta alaspäin pellille, voitele kananmunalla ja raasta juustoa päälle. Paista 200 asteessa kiertoilmalla n.15min.

Makeat pasteijat

Tee muuten samalla tavatalla, mutta jätä juusto päältä pois. Itse käytin hillona sekä vadelmahilloa sekä punaviinimarja-habanerohilloa. Päälle hieman sokeria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
Kokkauksia & kotielämää - Blogger Templates, Wordpress Templates Free - by Templates para novo blogger HD TV Watch Entourage Online. Featured on Local Business Singapore