Tämän ohjeen pohjan kaappasin
Ahmijan blogista. Varsin herkullinen paisti tuli ja kerrankin ei liian kuiva!
HUOM: Tällä ohjeella valmistettu paisti vaatii kahden päivän valmistusajan, sillä paistin täytyy ainakin yön yli maustua jääkaapissa.
Kahdelle hengelle:
(voita ja öljyä paistamiseen)
n. ½kg köntti hirvenpaistia
4dl tummaa olutta (itse käytin samaa, mitä ahmija suositteli eli Prykmestar Schwarz
tumma täysmallasolutta)
valkosipulia
n. 2tl Santa Maria riistamaustetta (sis: suolaa 34%, mustapippuri, sipuli, katajanmarja, korianteri, rosmariini, salvia, paprika, laakerinlehti, timjami ja valkosipuli)
0.5dl pippurimaustettua öljyä
0.5dl soijakastiketta
kuivattua rosmariinia
n. ½rkl sokeria
½rkl hunajaa
mustapippuria maun mukaan
1tl suolaa
Maizena suurustetta kastikkeeseen
Lorauta paistopussiin olut ja mausteet. Kuori valkosipuli ja silppua sekin pussiin pieninä palasina. Mausteissa käytä omaa makua, toinen tykkää suolaisemmasta ja toinen pippurisemmasta joten sen mukaan laita niitä. Lopuksi laita siistitty hirvenlihaköntti pussiin, sekoita hieman että mausteet levittyvät tasaisesti ja pussi kiinni. Suosittelen laittamaan pussin vielä jonkun astian kanssa jääkaappiin sillä minun kaikki paistopussini (kolmea kokeilin) vuosi hieman reunasta. Anna maustua mausteliemessa ainakin yön yli, mieluiten jopa hieman yli.
Paistin valmistus:
Laita pihvipannulle voinökäre sulamaan ja lorauta sekaan hieman öljyä. Kun voi on sulanut paista kaunis ruskea pinta paistiin. Laita paisti uunivuokaan, lorauta pohjalle n. 2cm marinadilientä, poimi valkosipulit marinadista ja asettele ne lihan päälle. Tökkää lihanpaistomittari paksuimpaan kohtaan ja heitä uuniin 175 asteeseen. Anna paistua niin, että lämpö mittarissa on 58-60 astetta (menee n. 1.5-2h). Kun liha on valmis kääri se folioon ja anna imeytyä n. puoli tuntia jonka jälkeen leikkaa siivuiksi.
Kastike:
Siivilöi uunivuoan pohjalta liemi kattilaan, suurusta Maizena suurusteella. Lisää vettä jos maku liian voimakas.
Punajuuret:
Kun paisti on laitettu uuniin laita nämä samaanaikaan. Valiste pieniä punajuuria. Pese ne, laita folion sisään ja uuniin. Kun ovat kypsiä niin haarukka menee helposti sisään. Kuori punajuuret ja siivuta ne.
Paistin kanssa tarjoillaan punajuuria, parsakaalta sekä karpalohyytelöä.