10.12.2012

Kalapihvit

Itse en ole mikään suuri kalapuikkojen tai -pullien ystävä, mutta mieheni pyysi, että tekisin itse joten tulipas testattua. Tulihan näistä huomattavasti parempia kuin pakasteessa olevat, mutta tuli myös huomattua ettei ole suuresti väliä tekeekö pihvit/pullat ahvenesta, kuhasta vai ihan pakasteseidistä joten ei kannata mitään kovin arvokasta kalaa näihin tuhlata.

300 g vaaleaa kalaa (seiti, kuha, ahven...)
1.5 dl korppujauhoja
100 g kermaviiliä
½ dl maustamatonta jugurttia
1 kananmuna
2 sipulia
1 valkosipulinkynsi
½ sitruunan mehu
tuoretta tilliä
sitruunapippuria
valkopippuria
suolaa
paprikajauhetta
voita
Leivitykseen:
2 kananmunaa
vehnäjauhoja
korppujauhoja

1) Kuori ja pilko sipuli, kuullota se voissa.
2) Laita blenderiin kaikki muut ainekset ja mausteet keskenään, mutta jätä kananmuna vielä pois.
3) Jauha seos tasaiseksi ja lisää joukkoon lopulta kananmuna.
4) Paista koepaistospala pannulla, maista ja lisää mausteita jos tarvis.
5) Laita yhteen astiaan vehnäjauhot, yhteen korppujauhot ja yhteen riko kaksi kananmunaa ja sekoita koostumus rikki.
6) Pyörittele taikinasta märillä käsillä pihvit, kasta ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopulta korppujauhoissa. Paista pannulla voissa kummaltakin puolelta kauniin rusehtavaksi

Tarjoillaan pottumuussin ja lopusta kermaviilistä tehdyn kastikkeen kera (kermaviiliä, tuoretta tilliä, sitruunamehua, 1tl sinappia, ripaus suolaa, pippuria ja valkopippuria).



8.12.2012

Hirvikäristyskeitto

Paras tapa käyttää hyväksi edellisepäivänä tehty hirvikäristys (tai poronkäristyksen) on tehdä siitä keitto. Tähän voi käyttää joko normaalia käristystä tai kuten itse tein tämän tyylisen käristyksen joten laitoin vähän vähemmän Koskenlaskijaa kuin mitä pistäisin jos olisin tehnyt normaaliversion.

Hirvi-/poro-/riistakäristystä
5 isoa perunaa
2 porkkanaa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
½ lanttu
Koskenlaskijajuustoa
1 dl kermaa
1 lihaliemikuutio

1) Kuori  ja pilko perunat, lanttu, sipulit ja porkkanat isoon kattilaan. Kaada päälle vettä ja laita sekaan yksi lihaliemikuutio
2) Kaada sekaan käristysliha ja anna kiehua n. 20min.
3) Lisää sekaan kerma ja Koskenlaskijajuustoa oman maun mukaan ja anna kiehua vielä n. 15min kunnes juusto on sulanut.






2.12.2012

Poron ulkofilee

Kahdelle hengelle.

500 g Poron ulkofilee
½ dl oliiviöljyä
½ dl soijaa
2 rkl konjakkia tai viskiä
1.5 tl mustapippuri-valkopippuri-rosepippurirouhetta
1 tl riistamaustetta 
1 valkosipulinkynsi
2dl kermaa
voita

1) Sulata voinokare pannulle. Paista nopeasti porofileen kummaltakin puolelta pinta rusehtavaksi.
2) Sekoita keskenään öljy, soija, konjakki, murskattu valkosipulinkynsi ja mausteet
3) Laita ruskistetut porofileet uunivuokaan ja kaada marinadi päälle.
4) Paista 200 asteisessa uunissa n. 20-30min riippuen fileen paksuudesta
5) Kääri kypsät fileet löysästi folioon n. 10 minuutiksi ja tämän jälkeen leikkaa paloiksi.

6) Tee kastike kaatamalla marinadiliemi kattilaan. Kaada sekaan 2dl kermaa ja suurusta Maizena kastikesuurusteella (tai veteen sekoitetuilla jauhoilla).

Tarjoillaan pottumuussin kera.





1.12.2012

Kolmen suklaan juustokakku

Sain tehdä lahjaksi kakun ja näin joulun alla on mukava tehdä suklaasta leivonnaisia. Tästä kakusta tuli kyllä maukas, jokaisen kerroksen maut yhdistyvät mukavasti. Sen verran opin kuitenkin, että Pandan tumma suklaa sisältää liian vähän suklaata värjätäkseen kerroksen tarpeeksi tummaksi, joten panosta tumman suklaan laatuun tätä tehdessä!

Digestive keksejä
voita

8 dl kermaa
600 g Philadelphia tuorejuustoa
Stevia sokeria
1 dl Maustamatonta jugurttia
8 kpl liivatelehtiä
130 g tummaa suklaata
130 g Maitosuklaata
130 g valkosuklaata
Vaniljaoskeria

Pohja:
1) Murskaa keksit tehosekoittimessa
2) Sulata voita n. 150g ja sekoita se keksimurun sekaan
3) Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista

Täyte:
1) Vaahdota 6dl kermaa, mausta kerma vaniljasokerilla.
2) Lisää vaahdon sekaan tuorejuustot. Jaa seos kolmeen eri kulhoon tasaisesti.
3) Laita 3kpl liivatelehtiä likoaan kylmään veteen 
4) Sulata tumma suklaa mikrossa tai vesihauteessa
5) Kun liivatelehdet ovat lionneet 5min mittaa kattilaan 0.6dl kermaa ja sulata liivatelehdet kerman sekaan.
6) Lisää suklaa ja liivateseos kerma-tuorejuustoseokseen. Maista maku ja lisää sokeria jos kaipaa makeutta
7) Kaada seos keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään 20minuutiksi ja valmista sillävälin seuraava kerros.

8) Tee maitosuklaakerros noudattamalla kohtia 3-7
9) Tee lopuksi valkosuklaakerros noudattamalla kohtia 3-7, mutta lisää joukkoon myös 1dl maustamatonta jugurttia.

Lopuksi laita kakku jääkaappiin hyytymään ja maustumaan päiväksi.

Itse koristelin kakun sihtaamalla kaakaojauhetta jonka päälle laitoin sokerimassasta tehtyjä kukkia ja reunalle suklaareunuksen.



29.11.2012

Kookos-lohikeitto

Tavalliseen lohikeittoon saa pirteää uutta makua kun lisää joukkoon kookosmaitoa ja limemehua.

500 g lohifilee
4 isoa perunaa
2 isoa sipulia
2 porkkanaa
3 valkosipulinkynttä
1 tölkki kookosmaitoa
2 dl kermaa
tilliä
limemehua
sitruunapippuria
kalaliemikuutio
(yrttisuolaa / sormisuolaa)

1) Kuori perunat, porkkana ja sipulit. Kuutioi perunat, silppua sipulit ja leikkaa porkkana pieniksi paloiksi. Laita kaikki kattilaan ja kaada vettä niin että ainekset peittyvät. Lisää joukkoon kalaliemikuutio. Laita keitto kiehumaan.
2) Kuutioi lohi ja ripottele päälle hieman sormisuolaa tai normaalia suolaa.
3) Kun perunat oli puolikypsiä lisää joukkoon lohi
4) Anna kiehua hetki ja lisää joukkoon kookosmaito sekä kerma. Anna kiehua hiljakseen n. 5min ja lisää mausteet sekä limemehu. Tarkista suolaisuus.

Stevia sokerista tehty appelsiinikääretorttu

Olen monesti miettinyt, että pitäisi testata kauppoihin tullutta steviasta tehtyä sokeria leivonnaisiin. Stevia sokerihan sisältää puolet vähemmän kaloreita kuin normaali sokeri! Ajattelin kokeilla tätä sokeria ihan yksinkertaiseen kääretorttuun. Eroa normaalin sokerin ja stevian välillä ei huomaa, maku ja vaahdon koostumus olivat minusta ihan samanlaiset. Minä voin suositella ainakin tämän perusteella ihan rohkeasti testaamaan stevia sokeria leivonnaisiin!

Stevia sokeria siis käytetään ihan normaalin sokerin tapaan, määrät ovat samat.

Tässä kuitenkin tämän kääretortun ohje, tälläkertaa en panostanut täytteeseen kun kyseessä oli enemmänkin sokerin testaus.

4 huoneenlämpöistä kananmunaa
1½ dl Stevia sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Täytteeseen appelisiinimarmeladia


1) Mittaa pieneen kulhoon jauhot ja sekoita joukkoon vaniljasokeri sekä leivinjauho.
2) Mittaa isompaan kulhoon sokeri sekä riko huoneenlämpöiset kananmunat. (Huoneenlämpöisenä kananmunat vaahtoutuvat paremmin. Jos käytät jääkaappikylmiä munia pidä niitä hetki lämpimässä vedessä).
3) Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Testaa vaahdon kovuus piirtämällä kahdeksikko lastalla, jos se jää hetkeksi on vaahto valmista,
4) Nostele joukkoon varovasti lastalla jauhot jotka kaadetaan hiljakseen siivilän läpi.
5) Kaada seos uunipellille ja paista uunin keskitasolla 225 asteessa 8min.

6) Kun pohja on valmis kumoa se sokeroidun voipaperin päälle ja irroita leivinpaperi pohjasta. Lisää täytteet ja rullaa, anna maustua jääkaapissa muutama tunti.



15.11.2012

Pinaattikeittoa

Tänään piti saada nopeasti jotain kotiruokaa tehtyä, onneksi pakkasessa oli pari pussia pinaattia. Yksinkertainen, mutta maistuva ruoka onneksi myös pikku taaperolle.

Tällä ohjeella tulee neljälle hengelle hyvin syötävää:

100 g voita / margariinia
1 dl vehnäjauhoja
½ l vettä
½ l maitoa
2 pussia (300g) pakastepinaattia
suolaa
valkopippuria
jauhettua muskottipähkinää

1) Sulata voi kattilassa. Sekoita jauhot voin sekaan, älä ruskista.
2) Kaada joukkoon vesi ja maito samalla vispilällä sekoittaen.
3) Sekoita joukkoon pinaatti ja mausteet
4) Anna kiehua n. 10minuuttia miedolla lämmöllä
5) Maista maku. Tarjoillaan keitettyjen kananmunien kera


28.10.2012

Sienitäytteiset naudan lehtipihvit

Suppilovahveroita taas peliin! Näihin pihveihin täytteeksi sopisi kyllä moni muukin sieni, mutta meillä kaupassa on jotenkin vähän heikko valikoima nuita sieniä joten useimmiten nyt sattuu näitä suppilovahveroita tarttumaan matkaan.

4 kpl Naudan lehtipihvejä (tai muukin ohut ja iso pihvi käy)
n. 100 g tuoreita suppilovahveroita
Provence mix mausteseosta (Timjami, rosmariini, oregano, kynteli, salvia)
Jozo Provence sormisuolaa 
Mustapippuria
1 valkosipulinkynsi
1 iso sipuli
2 dl kermaa
voita
soijaa

1) Kuori sipulit ja hienonna ne pieneksi. Pilko suppilovahverot pieniksi paloiksi ja yhdistä sipulien kanssa.
2) Kuullota sipuli-sieniseosta pannulla voissa. Mausta yrttiseoksella sekä sormisuolalla.
3) Aseta lehtipihvi laudalle ja laita täytettä pieni kerros pihville. Kääri pihvi rullalle ja kiinnitä hammastikulla päät sekä saumakohta.
4) Paista nopeasti kuumalla pannulla ruskea pinta pihveihin (oikeasti ihan vain hetki pannulla). Tämän jälkeen laita pihvikääröt uunivuokaan ja ripottele päälle mustapippuria. Lorauta vuoan pohjalle vettä n. 1cm.
5) Paista pihvit uunissa 200 asteessa n. 20min.
6) 20 minuutin jälkeen ota vuoka uunista ja lorauta pihvien päälle kerma sekä pikku loraus soijaa. Laita takaisin uuniin n. 15minuutiksi.






24.10.2012

Naudanliha-suppilovahveropata

Taas kaupasta tarttui matkaan paketillinen tuoreita suppilovahveroita joita käytin naudan sisäpaistista tehdyn padan lisäkkeenä. Varsin maukas ateria tuli kyllä!

800 g naudan sisäpaisti
250 g tuoreita suppilovahveroita
3 isoa porkkanaa
2 valkosipulinkynttä
2 isoa sipulia
½ kesäkurpitsa
mustapippuria
5dl vettä
1 lihaliemikuutio
1 laakerinlehti
2 dl kermaa
1 iso paprika

1) Leikkaa naudanliha suikaleiksi ja ruskista pannulla voi-öljyseoksessa. Siirrä ruskistuneet lihapalat uunivuokaan ja mausta mustapippurilla.
2) Kuori porkkana, sipulit ja kesäkurpitsa ja pilko ne pieniksi paloiksi. Silppua suppilovahverot pieniksi paloiksi. Paista kaikki ainekset pannulla voi-öljyseoksessa kunnes ovat hieman saanut väriä/pehmenneet.
3) Lisää kasvisten sekaan n. 5dl vettä, laakerinlehti ja lihaliemikuutio, anna kiehahtaa.
4) Lisää kasvikset lihan joukkoon ja sekoita hyvin. Maista maku ja lisää soijaa jos tarvitsee lisää suolaisuutta.
5) Laita uuniin 200 asteeseen tunniksi.
6) Silppua paprika pieniksi paloiksi . Padan oltua uunissa tunnin ota se pois ja lisää paprikapalat sekä kerma joukkoon, laita takaisin uuniin vielä n. puoleksi tunniksi.

Tarjoillaan mustapekkakermaan tehdyn pottumuussin kera.



22.10.2012

Wiener pullia

Sunnuntaina iski himo alkaa leipomaan pullia pakkaseen. En halunnut tehdä ihan perinteisiä kanelipullia joten näihin päätyi täytteeksi vaniljakastiketta ja mansikkahilloa. Tosin hillon loppumisen vuoksi yksi pellillinen tuli silti kanelipullia.

½l pullataikina (ohje löytyy täältä)

Täyte:
Paistonkestävää mansikkamarmeladia
2 ps Vanhan ajan vaniljakastiketta

Tee vanhan ajan vaniljakastike hieman paksummaksi mitä ohjeessa sanotaan. Eli kun ohjeessa käsketään laittaa maitoa 4dl itse käytin 3dl.

Kokeilin monia eri muotoja näihin pulliin, helpoimmaksi ja toimivammaksi keinoksi totesin tämän:
1) Kauli taikina neliskulmaiseksi levyksi
2) Ripottele pinnalle vaniljasokeria ja sivele hieman voita
3) Taita taikinalevy kahtia
4) Leikkaa levystä n. 1.5cm palasia, rullaa hieman ja asettele solmuksi muffinivuokaan. Anna kohota.
5) Juuri ennen uuniin menoa paina pieni rako pullaan. Sivele kananmunalla ja laita hieman vaniljakastiketta sekä mansikkamarmeladia.


14.10.2012

Suppilovahverokeittoa krutongeilla

Sunnuntain päiväruoaksi tuli tehtyä suppilovahveroita kun kaupasta löytyi edellisenä päivänä ihan tuoreina näitä herkullisia sieniä.

250 g  suppilovahveroita
1 iso sipuli
1 kanaliemikuutio
6dl vettä
2 rkl brandyä (tai konjakkia)
2.5 dl Valio mustapekkakerma
1/4 pkt Koskenlaskija paprika sulatejuustoa
kuivattua basilikaa
Timjamia

1) Kuori ja silppua sipuli. Silppua suppilovahverot pienemmäksi silpuksi.
2) Kuullota voi-öljyseoksessa sipuleita ja suppilovahveroita n. 10min.
3) Keitä 6dl vettä ja sulata kanaliemikuutio siihen. Lisää joukkoon kuullotetut sipulit ja suppilovahverot.
4) Lisää keittöön 2rkl brandyä ja mausteet. Anna kiehua hiljalleen kannen alla n. 15min
5) Lisää lopuksi joukkoon kerma ja sulata pienet sulatejuustopalat.

Tarjoillaan krutonkien kera.

Krutongit:
Tee kuutioita ihan sama mistä vaaleasta leivästä. Laita pannulle voita ja paista pinta leipiin. Kumoa leivät uunipellille ja paista uunissa grillivastuksen alla 180 asteessa n. 10min.


7.10.2012

Teeripaisti

Sain tänään tehtyä mieheni ampuman teeren pakkasesta, kyllä tuli herkullista! Pienen googlailun perusteella tämä oli aika suosittu ohje, joten tällä tyylillä itsekin päätin kokeilla. Alkuperäinen ohje löytyy täältä.
Yhdestä teerestä tuli meille kahdelle plus yhdelle taaperolle hyvin syötävää ja sitä jäi vielä seuraavaksikin päiväksi.

1 teeri
1 l vettä
1 rkl jauhelihamaustetta
1 rkl karkeaa merisuolaa
1 pkt pekonia
2 isoa sipulia
4 porkkanaa
2 dl kermaa
rosmariinia
2 laakerinlehteä
voita paistamiseen

1) Laita vesi kiehumaan ja lisää 1rkl karkeaa merisuolaa. Laita jäinen teeri kattilaan ja keitä sitä n. 30min.
2) Siivilöi keitinvedestä "mönjät" pois. Laita valurautapadan pohjalle nokare voita ja paista ruskea pinta teereen kauttaaltaan.
3) Ripottele teeren pinnalle jauhelihamaustetta sekä rosmariinia. Kääri teeri pekoniin ja laita se pataan.
4) Lisää pataan laakerinlehdet, sipulit ja porkkanat. Kaada keitinliemestä n. puolet, niin että teeri peittyy puoliksi.
5) Paista uunissa 150 asteessa 3h alimmalla tasolla kannen kanssa.
6) 3h jälkeen kaada kerma joukkoon ja anna vielä hautua uunissa n. 20min.

7) Paloittele teeri ja siivilöi liemi erikseen. Jos liemi on liian suolaista jatka sitä vedellä ja suurusta kastikkeeksi.

Tarjoillaan pottumuussin ja puolukkahillon kera. Itse käytin osan keitinliemestä pottumuussin tekoon, näin muussista tuli vielä maukkaampaa.

 Vielä kuva pikku taaperosta herkuttelemassa teerellä, harva ruoka pitää näin perusteellisesti syödä loppuun.

26.9.2012

Valkosuklaa-Daimkakku

Viikonloppuna tein äidilleni etukäteissynttärikakkua kun halusin testata suklaista hyydykekakkua. Tästä tuli todella herkullista, mutta makeaa vaikka en lisännyt yhtään sokeria. Alkuperäinen ohje on Hellapoliisilta, mutta muuntelin sitä hieman.

Pohja:
1 pötkö Domino keksejä
n. 50g sulatettua voita

Täyte:
3/4 levyä Marabou Daim suklaata
3/4 levyä Pandan Valloittava Valkoinen Rapea Riisi & Hassel valkosuklaata
1 prk maustamatonta rahkaa
1 prk Flora Vanilla
5 liivatelehteä
½ dl appelisiinimehua

1) Valmista pohja erottelemalla Domino kekseistä täyte pois ja murskaamalla keksiosa pieneksi muruksi. Lisää murun sekaan sulatettu voi / margariini. Levittele seos tasaisesti irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin täytteen valmistumisen ajaksi.

2) Valmista täyte. Laita liivatelehdet likoaan kylmään veteen.
3) Vatkaa Flora Vanilla kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita rahka vaahdon sekaan.
4) Kaada katttilaan ½dl appelsiinimehua ja sulata vesihauteessa valkosuklaa ja daim suklaa. Sulata liivatelehdet suklaan joukkoon. Kaada suklaaseos rahka-vaniljavaahdon sekaan ja sekoita hyvin.
5) Kaada seos irtopohjavuokaan ja anna hyytyä ainakin puoli päivää. Koristellaan suklaarouheella.



7.9.2012

Couscous kanaa

Nopea ja helppo ruoka koko perheelle, meidän pikku taaperon mieleen tämä oli erityisesti!

300 g Broilerin fileesuikaleita
2.5 dl CousCousia
4 dl vettä
2 sipulia
2 valkosipulia
½ kesäkurpitsa
1 prk (n. 2rkl) tomaattipyrettä
½ pussi herne-maissi-paprika sekoitusta
½ pussi pakastemaissia
Sweet chili kastiketta
1 kanaliemikuutio
mustapippuria
currya
(Mr. Naga chilimaustetta)

1) Paista kanafileet kypsäksi pannulla. Laita kypsät fileet lautaselle ja mausta currylla, mustapippurilla ja sweet chili kastikkeella. Sekoita ja lisää joukkoon tomaattipyre. Voit myös halutessasi lisätä hieman suolaa kanoihin.
2) Kuori ja silppua sipulit ja kesäkurpitsa. Kuullota öljy-voi seoksessa sipuleita ja kesäkurpitsoita n. 15min.
3) Sekoita kasvikset ja kanafileet keskenään. Lisää joukkoon kanaliemikuutio.
4) Lisää vesi ja couscous, sekoita nopeasti puuhaarukalla jotta couscous ei jää klöntteihin. Veden määrää voi lisätä jos näyttää, että tulee liian kuivaa.
5) Anna hautua n. 10min ja maista maku.


2.9.2012

Lasagne

Lasagne on ruoka mistä on varmasti yhtä monta versioita kuin on kokkeja, tässä oma versioni. Itse tein vähän isomman version kerralla ja toisaalta tykkään, että täytettä on paljon ettei välit ole liian tiiviitä.

1pkt lasagnelevyjä

Jauhelihakastike:
1 kg Naudan jauhelihaa
3 tomaattia
2 prk tomaattipyrettä
1 prk tomaattimurskaa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
½ kesäkurpitsa
1 lihaliemikuutio
mustapippuria
oreganoa
Chilijauhetta

1) Kuori kesäkurpitsa ja sipulit. Pilko ne kuutioiksi.
2) Paista kesäkurpitsat ja sipulit pannulla jauhelihan kanssa. Jos ei ole käytössä isoa pannua niin paista kahdessa erässä.
3) Kuutioi tomaatit.
4) Kun jauheliha on kypsä sekoita keskenään tomaatit, tomaattipyre, tomaattimurska ja laita lihaliemikuutio sulamaan joukkoon. Mausta maun mukaan.
5) Anna seoksen hiljakseen porista kannen alla sen aikaa kun valmistat valkokastikkeen.

Valkokastike:
500 g voimakasta juustoraastetta (Emmental)
50 g voita
2 rkl jauhoja
1.5 tl muskottipähkinärouhetta
2 dl kermaa
2 dl Valio mustapekkakermaa
maitoa tarvittaessa
suolaa
mustapippuria

1) Sulata voi kattilassa. Sekoita joukkoon jauhot, älä paista ja lisää tarvittaessa voita jos jauhot ovat kuivana.
2) Kaada kermat jauhoseoksen joukkoon, kannattaa käyttää vispilää jotta ei tule paakkuja. Jos seos näyttää turhan paksulta lisää maitoa (mutta huomaa, että lasagnen valkokastikkeen tulee olla paksuhkoa).
3) Lisää joukkoon juustoraastetta, mutta jätä osa kuitenkin lasagnen päälle. Mausta muskottipähkinällä, suolalla ja pippurilla.

Kokoa lasagne:
1) Laita lasagnevuoan pohjalle ensin valkokastiketta jonka jälkeen jauhelihakastiketta. Lado päälle lasagnelevyjä.
2) Aloita seuraava kerros valkokastikkeella jonka päälle laita jauhelihakastiketta. Jatka näin niin monta kerrosta kuin teet, mutta laita täytettä reilusti väliin.
3) Päällimmäinen kerros on ensin valkokastike ja sitten jauhelihakastiketta. Lasagnen päälle sirotellaan vielä loput juustoraasteesta.

4) Paista uunissa 200 asteessa n. 45min. Ennen tarjoilua anna vetäytyä n. 15min.

Kuvaa valitettavasti tästä ruoasta en kerinnyt nappaamaan ennenkuin herkku meni parempiin suihin :)

27.8.2012

Choritzo-kesäkurpitsapasta

Maanantain kokkauksien teemana oli "mitä kaapista löytyy". Tähän sopisi hyvin myös paprika ja pekoni, mutta niitä ei tälläkertaa jääkaapin syövereistä löytynyt.

1 pkt Saarioinen Grilliwurst Choritzo
2 tomaattia
2 sipulia
1 iso valkosipuli
½ kesäkurpitsa
1prk tomaattipyrettä
½ prk valkosipulista tomaattisosetta
2 dl kermaa
½ dl Sweet chili kastiketta
Mustapippuria
Suolaa
Chilijauhetta
Penne pastaa

1) Paista/ grillaa makkarat ohjeen mukaan

2) Kuori ja kuutioi kesäkurpitsa. Kuori ja silppua sipulit
3) Kuullota pannulla öljyssä kesäkurpitsa ja sipulit.
4) Silppua makkara ja tomaatit
5) Kun sipulit ja kesäkurpitsa on kuullottunut lisää joukkoon makkara, tomaatit, kerma, tomaattipyre, tomaattisose sekä mausteet.
6) Anna porista miedolla lämmöllä sen aikaa kun pasta keitetään suuressa vesimäärässä ohjeen mukaan.

7) Kun pasta on valmista valuta vesi pois ja sekoita makkarakastikkeen kanssa. Halutessa voit raastaa hieman parmesaania sekaan.


23.8.2012

Kesäkurpitsamoussaka

Tein kesän alussa pihalle kasvimaan ja laitoin kesäkurpitsaa kasvamaan, nyt alkaa olla aika korjata sato talteen ja keksiä ruokia tästä ihanasta vihanneksesta. Tämä jättiläinen päätyi Moussakkaan ja itse voisin todeta, että tykkään enemmän tästä versiosta kuin perinteisestä!


300 g jauhelihaa
1 iso kesäkurpitsa
2 porkkanaa
7 perunaa
2 isoa sipulia
1 prk tomaattipyreetä
1 prk kuorittuja tomaatteja (tai 4 itse kuorittua)
Mustia viipaloituja oliiveja
Mustapippuria
Suolaa
Juustokastike:
150 g Juustoraastetta
100 g voita
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kermaa
2.5 dl  Valio Mustapekka ruokakermaa

1. Aloita kuorimalla ja siivuttamalla kesäkurpitsa. Tee kesäkurpitsasta ohuita siivuja. Paista kesäkurpitsapalasia hieman öljyssä pannulla. Mausta suolalla.
2. Kuori perunat ja porkkana. Tee perunoista suikaleita ja leikkaa porkkana pieniksi paloiksi.
3. Kuori sipuli ja leikkaa kuutioiksi. Paista sipulit jauhelihan kanssa.
4. Mausta paistettu jauheliha mustapippurilla ja suolalla. Lisää sekaan tomaattipyre, kuoritut tomaatit sekä n. 2tl mustia oliiveja. Ota pannu liedeltä ja anna maustua hetki.
5. Valmista juustokastike. Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon jauhot (älä ruskista). Kun jauhot ovat sekoittuneet lisää joukkoon kermat ja juusto. Mausta hieman mustapippurilla.

6. Aloita kokoaminen. Laita uunivuoan pohjalle kesäkurpitsaviipaleita, päälle asettele peruna-porkkanaseoksesta puolet. Kaada päälle puolet jauheliha-tomaattiseoksesta ja tämän päälle puolet juustokastikkeesta. Tämän jälkeen tee uusi kesäkurpitsakerros jonka päälle loput peruna-porkkanaseoksesta, sitten jauhelihakastike ja lopuksi juustokastike. Sekoita lastalla kerroksia hieman sekaisin. Ripottele päälle vielä juustoraastetta ja mustia oliiveja.
7. Paista uunissa 200 asteessa n. 60min.



19.8.2012

Intialaistyylinen kanawokki

Intialaistyylisten ruokien teema senku jatkuu. Tämä oikeastaan on lähtöisin siitä, kun kävin mieheni kanssa syömässä Oulussa eräässä Intialaisessa ravintolassa ja ostimme sieltä tätä Mr Naga chilimausteseosta ja nyt sitä pitää kokeilla kuinka hyvin se sopii ruokiin. Tämä on ensimmäinen valmis chilimausteöljy josta pidän, se ei maistu etikalle sekä maku (ja haju) on todella intialaistyylinen.

500 g Broilerin ohutleikkeitä (tai broilerisuikaleita)
1 kesäkurpitsa
3 sipulia
4 porkkanaa
1 kukkakaali
1/4 kaali
2 valkosipulia
1 prk kookosmaitoa
Marinadi:
Currya
n. 1 tl Meira intialainen mausteseos
n. 3/4 tl Mr Naga Intialainen chilimauste
n. 1 tl Pirkka punainen currytahna
Soijakastiketta
Sweet chili kastiketta

Paista broilerin ohutleikkeet pannnulla puolikypsiksi. Leikkaa broilerit pieniksi kuutioiksi ja laita ne kulhoon. Sekoita kulhossa broilereihin marinadin ainekset. Huom: Marinadin määrät ovat todellakin noin määriä sillä toiset tykkää tulisemmasta ja toiset eivät niin, suosittelen maistamaan marinadia ja se saa olla tulinen sillä tulisuus miedontuu kun sekaan tulee kookosmaito ja kasvikset. Anna maustua vähintään sen aikaa kun silppuat kasvikset ja wokkaat niitä hieman. Parasta olisi, että liha saisi marinoitua ½ päivää.

Leikkaa kasvikset isoiksi paloiksi (leikkaa porkkana kuitenkin ohuemmaksi kuin muut sillä sen kypsymisaika on pitempi) ja wokkaa niitä hieman öljyssä. Kun kasvikset ovat hieman wokkautuneet sekoita joukkoon broileri. Kaada joukkoon kookosmaito ja anna porista n. 20min miedolla lämmöllä (älä kiehuta!).

Tarjoillaan Basmatiriisin ja pizzasalaatin kera.



18.8.2012

Intialaistyylinen chililohi

400 g Lohifile
Kastike:
1 dl soijakastiketta
1 dl Sweet chili kastiketta
0.5 dl sitruunamehua
1 tl Mr Naga Intialaista chiliseosta
1 tl Meira Intialaista mausteseosta
Ruohosipulia

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Tee kalaan viillot ja aseta se syvään uunivuokaan. Kaada seos päälle, kaavi sitä lusikalla viiltoihin. Laita uuniin 175 asteeseen uunin keskitasolle n.45minuutiksi.  Puolivälissä kypsymistä valele reunoilta kastiketta kalan päälle.



17.8.2012

Ainaoikeinneulotut lapaset & jarruja villasukkiin

Tyären päikkäreiden aikaan viikolla tuli kokeiltua millaset lapaset tulisi ainaoikeinneuleella ja lopputulokseen olin hyvin tyytyväinen. Alkuperäinen ohje on tämä, mutta silmukoita tein vain 6 per puikko. Lapasten kanssa minulla on vain edelleenkin ongelma, etten osaa tehdä peukaloa! Jonkun pitäisi varmaan kädestä pitäen minulle se opettaa, kummassakaan lapasessa se ei ollut niin hyvä mitä sen piti olla. Lankana käytin samaa kuin villasukissa eli Drops:n Eskimoa ja puikot oli 4.5:t.

Loppukäyttäjä testaamassa lapasta

Toinen mitä löysin lankakaupassa käydessäni oli Latex aine jarrusukkien itsetekemiseen. Tämä on hyvin kätevä kävelevän taaperon tai vanhusten sukkiin. Laitoin kaksi kerrosta ainetta ja tuntuvat kyllä siltä, että jarrua todellakin on.

9.8.2012

Keittiöjakkaran uusi elämä

Koska kyseessä tosiaan ei ole täysin ruokablogi niin välistä sitten remointointi / uudistamisjuttua. 

Vanha, kulunut ja maalitahrainen pyökin värinen keittiöjakkara oli kaatopaikkauhan alla. "Joko tuo lähtee kaatopaikalle tai sitten sille on pakko tehdä jotain" oli ajatuksena. Onneksi tuoli ei päätynyt kaatopaikalle suoraan, sillä olen todella tyytyväinen lopputulokseen!

Tuolista lähti kaikki kolme askelmaa irti joten oli helppo hioa ja vahata se.

Aluksi tosiaan lakkapinta piti saada hiottua todella hyvin pois. Tämä tuli testattua, sillä ensimmäisen kerroksen vahaa laitoin hieman huonosti hiotulle pinnalle ja uusiksi meni! Lopulta käytin viimeistelyyn 240 vahvuista hiontapaperia, kovin homma tuo oli mutta kyllä se kannatti.

Vahaamiseen käytettiin Osmo Color:n läpikuultavaa puuvahaa väriltään konjakki. En halunnut peittää puupintaa, joten tässä jäi mukavasti näkyviin puun kuvio. Käsittelykertoja tarvittiin kaksi. Työvälineenä käytettiin vanhaa sukkaa, sillä levitetiin ja tunnin päästä kevyesti hiottiin ylimääräinen vaha pois. Toisen kerroksen jälkeen seuraavana päivänä vielä vanhalla t-paidalla hiottiin pinta sileäksi.  Metalliosat käsiteltiin patterispraymaalilla väriltään valkoinen.

 Tässä näkyy hieman tarkemmin jälki sekä väri

8.8.2012

Taaperon villasukat

Syksy tekee taas tuloaan ja kutomisvimma alkaa nostamaan päätänsä. Paljon on ideoita mitä voisi tehdä, mutta ensalkuun päätin aloittaa sillä tärkeimmällä nimittäin pikku taaperon villasukilla. Löysin aivan mahtavaa lankaa, Drop:s Eskimoa joka kyllä varmasti on lämmin villasukkalanka!

Muuten tein sukan normaali ohjeella, joka löytyisi esim. täältä, mutta muutaman pikku muutoksen tein:
- Kaikki oikein neulotut neuloin takareunasta oikein, näin kuviosta tuli kauniimpaa.
- Varren tein 1o1n tekniikalla

Varressa oli 8 silmukkaa/puikko, mutta jalkaosaan kavensin 6 silmukkaa/puikko heti kun aloin terän kavennuosaa tekemään. Tässäkin jalkaosan oikein neuleet on tehty tuolla takareunasta oikein tekniikalla. Jalkaosasta tuli n. 14cm pitkä.

Kuvassa näkyy myös tulos kun tekee liian tiukkaa neuletta, kesken toisen sukan napsahti sitten bambupuikko rikki ja jouduin turvautumaan yhteen normi metallipuikkoon.

4

1.8.2012

Mammalomalaisen mustikkapiirakka

Kun on pieni taapero kokkiapulaisena talossa niin kaikki leivottava joka valmistuu nopeasti on minun suosiossa, siitä piirakan nimi. Tämä piirakka valmistuu nopeasti, eikä turhia vatkailuja tarvita.

 

Pohja:
7dl vehnäjauhoja
2dl kaurahiutaleita
2dl sokeria
2rkl vaniljasokeria
2tl soodaa
5dl luonnonjugurttia
1.5dl siirappia
200g margariinia

Pinnalle:
Mustikoita
1½dl sokeria
1tl vaniljasokeria
3dl kaurahiutaleita
100g voita

1) Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Tee pohja. Yhdistä kaikki kuivat aineet.
2) Sulata rasva ja sekoita joukkoon luonnonjugurtti ja siirappi.
3) Kaada voiseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita hyvin
4) Muotoile taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja kaada päälle mustikat.

5) Tee muruseos pinnalle sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Itse sekoitin ihan käsin sillä voi ei saa olla sulaa vaan pehmeää.
 
6) Paista 200 asteessa keskitasolla n. 25min. Uunista oton jälkeen voi päälle sihdata hieman tomusokeria.

Tarjoillaan vaniljajäätelön/vaniljakastikkeen kera.

Kuva ennen uuniin menoa:
Kuva uunista tulon jälkeen:

31.7.2012

Lämmin makkara-perunasalaatti ja sinappikastike

Tämä on hyvä jämäsalaatti varsinkin jos on jäänyt perunoita edelliseltä päivältä. Tietenkin edellispäivän grillatut makkaratkin käyvät, mutta makkaran grillaushan ei iso homma ole. Varaa makkaroita n. 1½ per syöjä, kananmunia 1/syöjä

3 tomaattia
1/4 kurkkua
1 keltainen/punainen paprika
palanen kesäkurpitsaa
ruohosipulia
Frisee salaattia

Wilhelm Feta-mustapippurimakkaraa
2 kananmunaa

4 puolikypsää/kypsää perunaa
2 valkosipulia
1.5rkl sitruunalla maustettua oliiviöljyä
1tl hunajaa
mustapippuria

Kastike:
3rkl sitruunalla maustettua oliiviöljyä
1rkl omena-hunaja etikkaa
2rkl sinappia
½tl sokeria

Salaatinkastike:
Sekoita etikka, öljy, sinappi ja sokeri hyvin keskenään. Maista maku ja laita kylmään odottamaan salaatin valmistumista.


1) Tee perunat (jos perunat eivät ole kypsiä, keitä ne lähes kypsiksi ensin)
 - Kuori valkosipulit ja murskaa ne huhmarissa öljyn, hunajan, pippurin ja oliiviöljyn kanssa.
 - tee perunoista pieniä lohkoja
 - sekoita perunoihin öljy-valkosipuliseos
 - paista grillivastuksen alla 180asteessa ylimmällä tasolla n. 20min (jotta saadaan rapea pinta perunoihin)

2) Keitä kananmunat

3) Tee salaatti
 - Pilko vihannekset haluamasi kokoisiksi paloiksi


4) Grillaa makkarat


5) Kokoa salaatti
 - Laita alimmaiseksi vihersalaatti ja salaatinlehtiä.
 - Leikkaa makkara palasiksi ja asettele päälle
 - Asettele perunaa makkaroiden sekaan
 - Leikkaa kananmunat neljään osaana ja asettele reunoille







23.7.2012

Tytön 1v syntymäpäivät

Meillä vietettiin sunnuntaina 22 päivä pikku tyttösen 1v kekkereitä. Tässäpäs yhteenvetoa tarjottavista.

Suolasia:
Coctailpiirakoita ja munavoita
Kinkkupiirakkaa
Kylmäsavuporopiirakkaa
Coctailtikkuihin lihapullia, viinirypäleitä ja juustoa

Makeita:
Mansikkakakku
Mangojuustokakku
Sitruunajuustokakku
Cookie popseja
Suklaamuffineja jotka oli kuorrutettu kermavaahdolla ja koristeeksi marsipaanikukkia


Lisäksi oli tuoreita mansikoita, tuoreilla mintunlehdillä maustettua vettä, jäätee-sitruunavichy + mintulehtilimukkaa.


Mansikkakakku

Tyttöni 1v synttärikakuksi tein kunnon mansikkakakun. Suosittelen käyttämään tuoreita mansikoita myös väliin, kyllä sen maussa huomaa!

8 munan Kakkupohja
Itse käytin mittana lasia
8kpl (1.5 lasia) kananmunia
1.5 lasi sokeria
1.5 lasi vehnäjauhoja
1.5tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria

Korppujauhota ensin kakkuvuoka ja laita se jääkaappiin odottamaan. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Kun vaahto on kovaa sekoita joukkoon jauhot ja nostele taikina tasaiseksi. Kaada seos kakkuvuokaan ja paista uunissa keskitasolla n.tunti (kokeile kypsyyttä hammastikulla). Kumoa kakku ritilälle ja anna jäähtyä rauhassa.


Täyte1:
Paljon mansikoita
1prk rahkaa
2.5dl Flora Vanillaa
3 liivatelehteä

1) Laita liivatelehdet likoaan kylmään veteen
2) Vaahdota Flora Vanilla, sekoita joukkoon rahka ja hieman vaniljasokeria. Soseuta mansikat  sauvasekoittimella. Sekoita kaikki keskenään.
3) Sulata liivatelehdet pieneen vesitilkkaan ja kaada seoksen sekaan.
4) Laita jääkaappiin seoksen jähmettymään (seos ei kuitenkaan saa jähmettyä täysin, vain sen verran että sen levitys kakun päälle onnistuu)

Täyte2:
Paljon mansikoita
Flora Vanillaa

Vaahdota Flora vanilla. Viipaloi paljon mansikoita sekaan ja sekoita hyvin keskenään.

Kakun täyttäminen:
Leikkaa kakku kolmeen kerrokseen (eli kahteen osaan) sahalaitaisella veitsellä. Kostusta alin kerros maito-vaniljasokeriseoksella. Kaavi ensimmäiseen väliin Täyte2 ja laita välikerros päälle. Kostusta välikerros ja täytä seuraava väli Täyte1:llä. Laita hattukerros päälle, kostuta ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Koristellaan mieluiten seuraavana päivänä kun kakku on kostunut. Itse koristelin mansikoilla, kermavaahdolla sekä reunoille tuli suklaaristikkoa.

Sitruunajuustokakku

Täyte:
Sitruunamehua
1prk Viola Sitruunatuorejuustoa
3dl Flora Vanillaa
8 liivatelehteä
Sokeria

Tee ensin kääretorttupohja tai keksipohja kakulle, jos käytät keksejä suosittelen kaurakeksejä. Itse käytin tässä kakussa keksipohjaa. Keksit murennetaan ja sekaan kaadetaan sulatettua voita.

Täytteen teko:
1) Laita liivatelehdet likoaan kylmään veteen.

2) Vaahdota Flora Vanilla ja mausta se sokerilla. Kaada sekaan sitruunamehua sekä tuorejuusto.Sekoita hyvin keskenään. Jos kaipaat makeutta, lisää sokeria.
3) Sulata liotetut liivatelehdet kuumassa vedessä, kaada seoksen sekaan ja sekoita hyvin.
4) Kaada seos irtopohjavuokaan ja anna hyytyä kylmässä n. vuorokausi.

Kun kakku on hyytynyt muutaman tunnin tee kiille liivatelehdistä ja jostain kirpeän makuisesta soseesta, itse käytin tässä Mehukatin hedelmävälipalaa kaksi pussia.

Mangojuustokakku

Täyte:
1prk Bonne Mangososetta (suosittelen käyttämään ihan oikeaa sosetta, ei Piltin)
Sitruunamehua
1prk Viola Mangotuorejuustoa
3dl Kermaa
8 liivatelehteä
Vaniljasokeria

Tee ensin kääretorttupohja tai keksipohja kakulle, jos käytät keksejä suosittelen kaurakeksejä. Itse käytin tässä kakussa kääretorttupohjaa. 

Kääretorttupohja:
1 lasi kananmunia (n.3kpl)
1 lasi sokeria
1 lasi vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Kun vaahto on kovaa sekoita joukkoon jauhot ja nostele taikina tasaiseksi. Kaada seos uunipellille leivinaperin päälle ja paista uunissa keskitasolla n.8min.

Kun  pohja on valmis, leikkaa siitä irtopohjavuoan muotoinen palanen ja laita se pohjalle paistopuoli alaspäin.

Täytteen teko:
1) Laita liivatelehdet likoaan kylmään veteen.

2) Vaahdota kermavaahto ja mausta se vaniljasokerilla. Kaada sekaan Mangososetta n. 3/4 purkkia, sitruunamehua sekä tuorejuusto.Sekoita hyvin keskenään. Jos kaipaat makeutta, lisää normaalia sokeria.
3) Sulata liotetut liivatelehdet kuumassa vedessä, kaada seoksen sekaan ja sekoita hyvin.
4) Kaada seos irtopohjavuokaan ja anna hyytyä kylmässä n. vuorokausi.

Kun kakku on hyytynyt muutaman tunnin tee kiille liivatelehdistä ja lopusta mangososeesta.



Cookie pops

Tytön 1v synttäreille piti alkaa kokeilemaan uudenlaisia herkkuja normaalien keksien lisäksi. Nämä olivat ihan äkkimakeita, mutta oikeasti tosi hyviä ja kivoja! Helppotekoisia, mutta paljon odotteluvaiheita näissä on, joten kannattaa tehdä vaikka muun touhuamisen lomassa nämä.

1.5pkt Dominokeksejä
½pkt sitruunatuorejuustoa
Sitruunamehua
Tummaa suklaata
Nomparelleja

1) Erottele kekseistä valkoinen osa ja keksiosa
2) Murskaa keksit pieneksi muruksi. Itse tein niin, että laitoin keksit pussiin, pussi lattialle ja keraamisella kaulimella kaulitsin, tuli nopeaa ja pientä murua.
3) Sekoita keskenään tuorejuusto, sitruunamehu ja keksin valkoinen osa.
4) Sekoita seos sen jälkeen keksimuruihin, tämä on helpoin tehdä ihan käsin.
5) Pistä seos kylmään n. tunniksi

6) Kun seos on pehmentynyt tee pieniä palloja ja laita ne taas jääkaappiin jähmettyyn n. tunniksi

7) Sulata suklaa vesihauteessa, kasta jähmettyneet pallot suklaassa ja ripottele nomparelleja päälle. Tämän jälkeen vielä keksien tulee jähmettyä jääkaapissa n.tunti.

Voit asetella keksit joko vuokiin tai tikkuihin.


19.7.2012

Kahden suklaan muffinssit

Muffinssit tulee tehtyä aikalailla samalla kaavalla aina, joten tälläkertaa ajatuksena oli kokeilla vähän erilaista tyyliä. Tämä taikina eroaa normaalista muffinitaikinasta sillä, että siitä tulee paljon löysempää mutta itse muffineista tulee aivan mielettömän kuohkeita! Kuohkeus kannattaa ottaa huomioon, kun täyttää vuokia nimittäin taikina kohoaa uunissa aika hyvin.

200 g Fazer Taloussuklaa
½ pkt Fazer leivontavalkosuklaa
6 kananmunaa
1½ dl sokeria
150 g voita
1½ dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria

1) Yhdistä kuivat aineet keskenään
2) Sulata suklaat ja voi vesihauteessa, jätä taloussuklaasta n. 1/4 levyä loppua varten.
3) Vaahdota sokeri ja kananumat keskenään
4) Sekoita kuivat aineet sokeri-kananmunavaahtoon varovasti. Kaada sekaan suklaa-voiseos ja sekoita
5) Rouhi loput taloussuklaasta ja sekoita taikinan joukkoon

6) Annostele muffinivuokiin ja paista 180 asteessa n.15-20min.


9.6.2012

Tzatziki

Tämä Kreikan herkullinen lisäke tuli vihdoin itsekin kokeiltua ja enää en valmiina osta!

n. 2dl Turkkilaista jugurttia (kannattaa käyttää tätä tai valuttaa jugurtti)
1 Tuorekurkku
3 valkosipulinkynttä
1tl sitruunaa
½tl valkopippuria
Suolaa
1tl Valkoviinietikkaa
1tl Sokeria

Jos käytät luonnonjugurttia laita siivilään suodatinpussi ja valuta jugurtti.

Raasta kurkku raastinraudalla. Ripottele raastetun kurkun päälle hieman suolaa ja valuta siitä ylimääräinen vesi pois siivilässä. Itse annoin kurkun ihan rauhassa olla siivilässä n. ½h välillä lusikalla painellen.

Laita astiaan jugurtti. Kuori valkosipulit ja purista ne sekaan. Sekoita joukkoon valutettu kurkku, etikka ja mausteet. Sekoita hyvin ja lisää jugurttia jos näyttää, että on liian vähän. Laita jääkaappiin maustumaan vähintään pariksi tuntia, parhaimmillaan seuraavana päivänä. Maista ennen tarjoilua ja lisää mausteita oman mieltymyksen mukaan. 

14.5.2012

Minttukrokanttisuklaakakku

Ensimmäisen äitienpäivän kunniaksi tein suklaakakkua. Tämän alunperin piti olla mutakakku, mutta unohdin kakun uuniin 5minuutiksi liian pitkää niin siitä tuli suklaakakku! Mutta se ei haittaa, sisältä kakku on ihanan pehmeä olematta kuitenkaan kuiva! Eli jos haluat tehdä mutakakun pidä kakkua uunissa 5 minuuttia vähemmän aikaa.

150g Maraboun minttukrokanttisuklaata
150g voita/margariinia
1½dl vehnäjauhoja
½dl Vanhouten kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljavodkaa (tai vaniljauutetta)
1/4 tl suolaa
4 munaa
2½dl sokeria

1) Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Sulata suklaa mikrossa välillä sekoittaen. Sulata liedellä samalla voi/margariini. Sekoita suklaa ja vaniljavodka voisulaan ja ota  levyltä.
2) Sekoita kuivat aineet keskenään. Valmista taikina vaahdottamalla sokeri ja munat kovaksi vaahdoksi. Sihtaa jauhoja lävikön läpi taikinaan vuorotellen voi-suklaaseoksen kanssa. Sekoita varovasti aineet keskenään.
3) Kaada taikina vuokaan, voit käyttää joko irtopohjavuokaa tai kakkuvuokaa jonka olet esim. voilla voidellut.
4) Laita kakku uuniin 200 asteeseen alimmalle tasolle 15-20 minuutiksi.

Sopii ihanasti vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera.


13.5.2012

Epäsuora grillaus naudan sisäpaistille ja tomaattisalsa

Hurjan pitkän blogitauon jälkeen voisi pitkästä aikaa vähän aktivoitua. Pikku touhutyttö on kyllä pitänyt huolen, että päähuomio on hänessä eikä bloggauksessa :)


No palataampas kuitenkin ruoanlaittoon! Perjantaina kävi tytön kummisetä kylässä ja tavoitteena oli grillata. Keli oli aika kolea eikä yhtään grillauskeli, mutta kuitenkin grilliin päätyi reilu kilon painoinen naudanpaisti.

Ihan aluksi voisin pasteta videon jonka mukaan tämä liha grillattiin: https://www.youtube.com/watch?v=FQbNh2zQfrg&feature=relmfu

1kg Naudan sisäpaistia
Marinadi:
6 valkosipulinkynttä
hieman chilijauhetta
Öljyä
Timjamia
Pippurirouhetta (sisältää musta-, valko-, viherpippuria)
suolaa

Ensin liha otetaaan huoneenlämpöön n. kahdeksi tunniksi. Valmistetaan marinadi sekoittamalla kaikki marinadin ainekset hyvin keskenään morttelissa. Kun liha on lämmin tee lihaan reikiä veitsellä ja sormella, työnnä koloihin marinadiöljyä ja loput marinadista sivele pintaan. Anna maustua n. puoli tuntia.

Sivele juuri ennen paistamista valmista grillikastiketta lihan pintaan. 

Säädä grilli (kaasu) täysille, anna kuumentua n. 5 minuuttia. Kun grilli on kuuma laita liha ritilälle ja paista kunnon pinta lihalle. Kun pinta on kaunis tökkää lihalämpömittari paistin paksuimpaan kohtaan, säädä vastukset vain sivuilta päälle ja siirrä ritilä keskelle. Tavoitellaan sitä, että lämpötila olisi tasainen eikä liekki paahtaisi lihaa suoraan sen alapuolelta. Anna paistin paistua ja tarkista grillin mittarista, että lämpötila pysyisi 150asteessa. Paisti on valmis, kun lihalämpömittari näyttää 57astetta.

Lihan ollessa valmis, ota se grillistä ja laita löysään folioon 15minuutiksi. Paloittele liha annospaloiksi.

Tarjoillaan itse tehdyn salsan ja pottusalaatin kera.

Salsa:
3 tomaattia
2prk Tomaattipyrettä
3 sipulia
2 valkosipulinkynttä
(1 chili)
mustapippuria
voita
suolaa

Kalttaa ensin tomaatit tekemällä ristiviilto tomaattiin ja kiehuttamalla niitä, näin kuori lähtee hyvin irti. Soseuta tomaatti blenderissä. Kuori ja pilko sipulti pieneksi. Kuullota sipulia voissa, ÄLÄ paista! Kun sipulit on kuullottunut lisää sekaan tomaattisose, pyre, chili ja mausteet. Anna kiehua hiljalleen n. 20min kunnes seos on sakeaa.





 
Kokkauksia & kotielämää - Blogger Templates, Wordpress Templates Free - by Templates para novo blogger HD TV Watch Entourage Online. Featured on Local Business Singapore